Rankka viikonloppu

Mulla on ollut jo pari viikkoa (ai tsiisös miten saamaton akka taas olenkaan!) työn alla postaus huomattavasti mukavammalla teemalla, mutta se saa nyt edelleen odottaa julkaisuaan, pahoittelen.. Haluan avautua just nyt kun on paha olla.

Pojan jalat ovat olleet koko viikon taas aivan kamalassa kunnossa. Ei siinä varsinaisesti nyt ole mitään uutta, onhan se jo todettu että välillä iho on tavattoman herkkä ja välillä näyttää kestävän mitä vaan, mutta nyt jok’ikinen rakkula on ilmaantunut täysin mystisesti. Ja se surettaa.

Rankkaa on myös itse jalkojen hoitaminen käytännössä, koska poika ei kertakaikkiaan siedä rakkuloiden puhkomista jaloista lainkaan. Hoitotilanteet ovat siis yhtä potkimista, rimpuilua, itkua ja hammastenkiristystä. Valitettavasti usein myös mun puolelta..

Ja juuri sen pojan hoitovastaisuuden takia jalkojen hoitoyrityksen lopputulos on usein se, että yhdestä hoidetusta rakkulasta saadaan lisäbonuksena muutama uusi rakkula!

Rankkaa viikkoa onneksi siivitti torstainen vapaapäivä Perttelin mammojen kanssa Turussa!
Lisäksi olimme saaneet kutsun ystävän pojan syntymäpäiville Vantaalle lauantaiksi, ja päätimmekin olla Vantaalla mummin helmoissa oikein pitkän kaavan mukaan, perjantaista tiistaihin. Tiedossa oli mukava viikonloppu joka sisältäisi leffassakäyntiä kummipojan kanssa, synttärikakkua, purjehdusta, Korson mammojen kanssa treffailua; eli ihanaa ihanaa ihanaa.

Kaiken lisäksi saisin itse edes vähän himmailla mummin ja vaarin viihdyttäessä poikaa!

Noh, lauantai sujui aluksi suunnitelmien mukaan, käytiin kummijäbän kanssa vihdoin tsiigaa Angry Birds, ja pari tuntia myöhemmin veimme synttärisankarille paketin ja saimme vastineeksi huikeita herkkuja (kiitos vielä kerran emännälle)!

Päivä ei kuitenkaan päättynyt mukavissa merkeissä.

Perheemme koiravanhus (syntynyt 26.7.2000) oli vaikuttanut huonovointiselta koko päivän, henki tuntui kulkevan huonosti ja reppana vaikutti muutenkin todella voipuneelta, hädin tuskin jaksoi seistä. Illalla tuli aika lähteä eläinlääkärin tykö: sillä asenteella, että murunen ei ehkä enää palaisi kotiin tältä reissulta. Lähdimme matkaan iskän ja pikkusiskon kanssa. Koiraparan olo tuntui käyvän hetki hetkeltä tukalammaksi, mutta onneksi emme joutuneet odottamaan lääkärille pääsyä kovin kauaa. Lääkäri totesi kuulevansa sydämestä erittäin selkeän sivuäänen, ja keuhkoissa olevan nestettä, koira oli kuulemma hukkumaisillaan. Yhtenä vaihtoehtona oli aloittaa nesteenpoistolääke, mutta tilanne tulisi hyvin todennäköisesti uusiutumaan vielä viikonlopun aikana. Emme tietenkään halunneet, että pieni joutuisi kärsimään enää hetkeäkään.

Murunen oli jo vanha, ja selvästi tuskissaan ja väsynyt. Nyt oli aika lähteä.

“Olen kulkenut pitkän matkan
ja minua väsyttää.
Saan viimein levon ja rauhan
ja unen niin ihanan

Päivänä kauniin kesäisen
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.”

Mä olen niin loputtoman onnellinen siitä, että satuimme olemaan Vantaalla juuri nyt ja sain mahdollisuuden viettää viimeiset hetket murusen kanssa, ja jättää kunnon hyvästit. Nyt sun on hyvä olla kulta-pieni <3