Musta tuntuu välillä kuin mä eläisin sumussa.
Koko ajan on niin paljon tekemistä ettei ehdi kunnolla keskittyä mihinkään. Poukkoilen pää kolmantena jalkana paikasta ja tehtävästä toiseen (ja aina tuntuu että kaikki aloitetut hommat jää kesken), kunnes huomaan, että taas on ilta, kello on taas liian paljon, äkkiä pojan iltahoidot ja poika nukkumaan. Ja jaahas, se kello on niin paljon että taidan itsekin mennä perässä. Hyvästi parisuhde, hyvästit kirjoittaminen, hyvästi kaikki, mikä edes vähän liittyy siihen kuuluisaan, mutta itselle mystiseen “omaan aikaan”.
Siinäpä lyhykäisyydessään syy, miksi postauksia on koko ajan harvemmin.
Mulla on pitkä lista asioita joita ajattelen ohimennen ja katkonaisesti lähes päivittäin, joista haluaisin niiiin kovasti päästä kirjoittamaan, mutta en löydä siihen aikaa.
Päässä on niin paljon ajatuksia ettei niistä saa kunnolla kiinni, ei ole yksinkertaisesti aikaa jäädä niitä pohtimaan ja erittelemään, saatika että niistä mitään kirjoittaisi.
Mun iso unelma olis ehtiä edes kerran viikossa istumaan alas vaan mietiskelemään ja kirjoittamaan, mut kun ei niin ei. Ja koko ajan poden syyllisyyttä siitä ettei sitä aikaa löydy. Musta tuntuu etten kertakaikkiaan osaa käyttää aikaa oikein.
Ihan kuin joku olis laittanut meidän kellon käymään tuplavauhtia.
Kertokaas mistä te nipistätte omaa- tai parisuhdeaikaa? Nukkumisesta? Lapsen kanssa olemisesta? Kenties kotitöistä? Miten te jäsentelette päivän että ehditte tehdä kaiken?
Oikeesti mä en tajua, missä välissä joku kattoo joskus jopa jotain telkkaria?
Ja tarkoitan siis jotain muuta kun Muumeja ja Bambeja.
Se oman ajan puute ei tietysti koske vaan sitä että en pääse kirjoittamaan, en myöskään käy lenkillä tai kuntosalilla, enkä kavereiden kanssa kahvilla (ilman lapsia siis).. Vuorokausi on kertakaikkiaan liian lyhyt. Ja jos jostain pitää tinkiä että ehtii jotain muuta niin jostain syystä tingin aina siitä kirjoittamisesta. Ja sitten poden siitä huonoa omaatuntoa. Aaaaargh.
Ja arvatkaa tuleeko mun kirjoitusinspikset sitten aina tälleen klo00 jälkeen? Jep. Ja arvatkaa tartunko mä useinkin niihin inspiksiin keskellä yötä? Jep.
Ja just sen takia pitäis keksiä se mietiskelyaika johonkin muuhun kohtaan päivästä, että sais edes vähän päätä tyhjemmäksi. Ehkä pitää toivoa joululahjaksi sanelukone, ja “kirjoittaa” lenkillä ollessa.
Kaks kärpästä yhdellä iskulla. Boom.
Moi!
VastaaPoistaMielenkiintoista löytää toisen äidin blogi, joka käy läpi vaikeaa vaihetta elämästään. Sinulla tuo kohdistuu lapsen harvinaiseen sairauteen ja minulla taas omaan. Kysymykset, joita heitit ilmoille omasta ajasta ovat tuttuja myös itselleni. Nykyään tämän sairauden myötä olen kuitenkin saanut rauhan, että ei kaikkea tarvitse todellakaan keretä tehdä. Parasta on, että itse nauttii siitä mitä tekee. Ja tiedän tuonkin tunteen, että ajatuksia pyörii päässä välillä vähän liikaakin. Tsemppiä ja voimia arkeesi!