Kateus on ihmeellinen ja kuitenkin täysin turhanpäiväinen keksintö. Pitäisi pystyä olemaan onnellinen toisten puolesta. Eihän toisen onni ja helppo (tai helpon näköinen) elämä ole sulta mitenkään pois. Mä en vaan aina pysty olla olematta kateellinen, ja olen sitä useinkin joillekin joistain asioista, niin onnellinen ja tyytyväinen elämääni kuin pääsääntöisesti olenkin.
Viikonloppuna mä kuitenkin päätin vihdoin piilottaa yhden kaverin Facebook-päivitykset seinältäni, ihan omaa pahaa oloa helpottaakseni. Mulla on nyt just vaan sellainen olo etten kertakaikkiaan jaksa sitä että mun naamaan hierotaan sitä heidän täydellistä elämää: täydellisiä terveitä lapsia, täydellistä kotia, täydellistä miestä, täydellisiä kuvia, täydellisiä tulevaisuuden tapahtumia. Mä en vaan jaksa.
Meidän elämän suhteen mun fiilis on tällä hetkellä vähän väliä epäuskoinen “no mitä nyt vielä”.
Älkääkä käsittäkö väärin.
Mä koen eläneeni viimeiset puoli vuotta ehdottomasti yhtä elämäni onnellisimmista ajanjaksoista. Viime viikkoina musta on kuitenkin tuntunut että nyt meiltä vaaditaan liikaa. Koen jatkuvasti riittämättömyyden tunnetta kun en pysty jakaantumaan kahtia, ja tunnen olevani täysin kyvytön kasvattaja kun en saa poikaani tottelemaan enkä syömään.
Kuukausi sitten saimme kuulla että tyttö joutuu kevään aikana leikkaukseen. Leikkausjonon piti olla ainakin 2-3 kuukautta, ja kuvittelin ehtiväni valmistautua henkisesti tähän tulevaan koitokseen vallan hyvin. Leikkausaika kuitenkin tuli viime viikolla, alle kuukauden päähän. Mun pää tuntuu olevan ihan sekaisin nyt ihan koko ajan.
Viime viikolla oon joutunut perumaan ja siirtämään kaikki sovitut häppeningit leikkausviikolta pois. Tällä viikolla puhelimessa roikkuminen jatkuu, koska unohdin hoitaa puolet niistä siirtämisistä, lisäksi mun pitäisi saada tytön kirurgi puhelimen päähän, järjestellä pojalle päiväkotikuski ja itselleni apukädet kotiin leikkausviikolle. Enkä suoralta kädeltä tiedä kaikkia omaishoitajan oikeuksiani. Lisäksi mä olen maailman huonoin selvittelemään asioita. Tuntuu etten millään jaksaisi mitään just nyt.
Ja oikeesti mä haluisin vaan käpertyä peiton alle itkemään tytön puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti