Tänään on taas yksi omaishoidon kotikäynti taputeltu.
Osa 1 päättyi siis tässä pari viikkoa sitten niin että hallinto-oikeuskaan ei oikaissut tekemääni valitusta tytön omaishoidontuen hylkäämisestä. Salon linjaus kuulemma on että alle 3-vuotiaille ei myönnetä omaishoidontukea, mikä on kyllä jännä homma kun pojalle se kuitenkin kolme vuotta sitten myönnettiin vaikka oli silloin alle 2v.
No, joka tapauksessa, laitettiin nyt siis kuitenkin syksyllä uusi hakemus vetämään, kun arki ja tyttö-paran haasteet ovat vauva-ajasta muuttuneet, ja ennen kaikkea lisääntyneet hurjan arpeutumisen myötä.
Taistella tarvitsee nyt myöskin Kelan kanssa, kuten vähän osasin etukäteen aavistaakin, kun tytölle myönnettiin viime keväänä vammaistuki vain korotettuna. Valitukseni tuli bumerangina takaisin ja lähti sitten Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan, josta palasi edelleen hylättynä muutama viikko sitten. Tämä rumba siis jatkuu yhä, kun tein jälleen uuden valituksen, jonka päätöstä nyt sitten taas odotellaan. Jos Kela ei edelleenkään oikaise tätä, lähtee valitus eteenpäin vuorostaan vakuutusoikeuteen.
Huhhuh mitä kyykyttämistä.
Huvittavaahan tästä koko Kelan ruljanssista tekee se, että poika on saanut ylintä vammaistukea syntymästään saakka, ja tukea vielä jatkettiin juuri jälleen kolmeksi vuodeksi, edelleen ylimmässä luokassa.
Jotenkin ihan käsittämätöntä miten noita samalla diagnoosilla olevia sisaruksia voidaan tällä tavalla eriarvoistaa joka paikassa.
Mutta!
Onneksi kohta saan unohtaa tämän yli vuoden kestäneen paperisodan ja typerän byrokratian edes hetkeksi, koska
ME LÄHDETÄÄN YLIHUOMENNA SRI LANKAAN KUUKAUDEKSI!
Olettekohan jo kotiutuneet? Löysin blogisi juuri ennen reissuun lähtöä. Minusta on hienoa, että haluat lisätä ihmisten tietoutta harvinaisesta ja vaikeasta sairaudesta.
VastaaPoistaPysähdyin itsekin miettimään, tuijotanko erilaisuutta tai annanko ulkokuoren vaikuttaa toimintaani tai kuuntelenko töissä asiakasta tarpeeksi.
Toivon teille kaikille kaikkea hyvää!
- Kaisa